Kisastudio

Perjantai, perjantai. Käytettiin taas aamulla Milo-parkaa eläinlääkärillä. Siltä leikattiin siis kuukausi sitten kasvain oikeasta kyljestä, mutta pari päivää leikkauksen jälkeen sille ilmestyi iso rupi vasempaan kylkeen, jonka eläinlääkäri uskoi johtuvan leikkauksen aikana käytetystä (ilmeisesti liian kuumasta) lämmittimestä. Rupi lähti vihdoinkin irti pari päivää sitten, mutta sen alla ollut iho ei ole vielä parantunut, joten nyt joudutaan juoksemaan sen takia eläinlääkärissä kerran viikossa. Ihanaa.

Eilen katsoin tietysti taas jääkiekkoa. USA:n ekan maalin jälkeen vaivuin pieneen epätoivoon, mutta ihan turhaan! Onneksi on enää vain kaksi peliä jäljellä ja sitten saa taas hengähtää. Tältä näytti vaatimaton kisastudioni:

Huivi oli yllätyslahja Neililtä, sain sen pari viikkoa sitten lentokentällä kotiintulolahjaksi. Eikä haittaa että MM-kisat loppuu ihan kohta, koska se pääsee käyttöön myös ensi viikolla kun tulee EUROVIISUT!!

Tällaista siis tänään (ja eilen). Jamy haastoi minut vastaamaan muutamaan kysymykseen, joten siitä postausta myöhemmin, kun osaan niihin vastata ;)

0
0
  

Nesquik saves the day

Olen viettänyt viimeiset viisi päivää käyden läpi tavaroitani, ja yrittänyt päättää mitkä niistä haluan pitää ja mitkä pistää roskiin/kierrätykseen/charity shoppiin. Tuota turhaa roinaa kun on vuosien mittaan kerääntynyt aika paljon, sillä olen melkoinen hamstraaja, ja meidän kämpästä alkaa jo tila loppua! Ajattelin sitten kokeilla myös eBaytä, jota en olekaan ennen käyttänyt myymiseen vaan pelkkään turhanpäiväiseen osteluun. Eihän sitä tiedä jos joku vaikka haluaisi ostaa mun kuppasia rääsyjä!

On muuten melko aikaavievää puuhaa tämä tavaroiden listaus; olen saanut kahden päivän aikana peräti kolme juttua listattua. Osittainhan tämä johtuu kylläkin kroonisesta laiskuudestani. Ja pitäähän välissä pitää pari Nesquik-taukoa!

Eipä tässä nyt muuta. Katsoin aamulla Limitless-leffan, joka oli paljon parempi kuin odotin. Nyt odottelen tässä että tuo miehekäs tulee kokkailemaan meille kanahamppareita. Ja illalla pääsee vahtaamaan taas TVkaistaa, kun sieltä tulee Suomi-tytöt ja Tyhjätaskut!

+1
0
  

Aurinkolaseja

Tällä viikolla ei ole tapahtunut oikein mitään. Aika on kulunut jääkiekkoa ja loman aikana tallentamiani ohjelmia katsellessa. Toissapäivänä katsoin kolme jaksoa Cougar Townia ja eilen neljä jaksoa Two and a Half Meniä. Tänään on sitten US Officen vuoro, ja huomenna pääsee taas kiroilemaan jääkiekon parissa. Koska nyt ei oikein muutakaan uutisoitavaa ole, kerronpas uusimmista H&M-ostoksistani.

Tilasin tämän t-paidan ensin mustana, mutta mustat oli päässeet loppumaan, joten päädyin sitten valkoiseen. Malli on ihanan löysä ja lörttöinen, nyt vähän harmittaa että muita värejä ei enää ollut jäljellä. Olen myös innostunut pitkästä aikaa pitämään korvakoruja, joten klikkailin ostoskoriin myös tämän värikkään korviskokoelman.

Nämä aurinkolasit tilasin ensin vain mustina, mutta tykästyin niihin niin paljon, että päätin ostaa ne myös ruskeina. Molemmissa on vaan tosi kankeat sangat, pelkään koko ajan rikkovani ne. Muuten tykkään laseista tosi paljon.

Että sellaista tällä kertaa. Nyt taidan alkaa katsomaan uusimman Suomi-tytöt New Yorkissa -jakson, olen ihan addiktoitunut siihen. Kivaa viikonlopun jatkoa!

PS. Ihan vaan vinkkinä ulkosuomalaisille, että TVkaistalla on toukokuun loppuun asti voimassa oleva tarjous, jolla saa 3 kk katseluaikaa hintaan 25 euroa! Olen itse katsonut Suomen tv-ohjelmia TVkaistalta jo monta vuotta, ja suosittelen palvelua lämpimästi kaikille ulkosuomalaisille. (Ja tämä EI ole mikään maksettu mainos!) ;)

0
0
  

Macarons

Suomessa ollessani satuin näkemään Mitä tänään syötäisiin -ruokaohjelman jakson, jossa tehtiin ah-niin-trendikkäitä macaron-leivoksia. En ollut ikinä niitä maistanut, koska ne ovat yleensä aika törkeän hintaisia valmiina ostettuna; siispä innostuttiin äipän kanssa kokeilemaan niiden leipomista.

Ensimmäinen kokeilumme meni niinsanotusti perseelleen, koska jätimme leivokset uuniin liian pitkäksi aikaa, joten niistä tuli ihan kovia. Toisella kerralla taikinasta tuli liian löysää, koska meillä ei ollut tarpeeksi mantelijauhetta, ja leivoksista tuli oudon muotoisia ja ne halkeilivat. Yrittänyttä ei laiteta, joten päätimme kokeilla vielä kolmannen kerran, ja johan niistä tuli ihan macaronsien näköisiä!

Lähi-Salesta löytyi punaista elintarvikeväriä, jolla loihdimme taikinan muikean vaaleanpunaiseksi. Myös vanilja-aromia lorahti jonkun verran taikinan sekaan, mutta ilmeisesti ei tarpeeksi, sillä en kyllä sitä maistanut.

Äiti teki siis taikinan ja itse yritin pursotella siitä pellille mahdollisimman samankokoisia vaaleanpunaisia palluroita, jotka jätettiin sitten leviämään pellille 15 minuutiksi.

Ja tällaisina ne tulivat 10 minuutin kuluttua uunista ulos.

Pohjien jäähtyessä tekaisin täytteen, johon tuli vain kermaa ja tummaa suklaata.

Täytteen hieman jähmetyttyä pääsin kokoamaan leivokset lopulliseen muotoonsa.

Ja voi kun niistä tuli söpöjä – ja ihanan pehmeitä ja makeita! En pysty näitä vertaamaan valmiina ostettuihin, mutta hyviltä nämä ainakin maistuivat. Eikä niiden leipominen ollut yhtään niin vaikeaa, kuin olin kuvitellut. Ja ohjehan löytyi siis täältä.

Nyt haastan teidät kaikki leipomaan!

+2
0
  

Back in Blighty

Loma on taas ohi ja eilen lentelin takaisin saarelle. Näin muuten lentokoneesta ensimmäistä kertaa vilauksen Lontoon uudesta Shard-pilvenpiirtäjästä, ja näyttihän se aika hienolta kun se niin kimmelsi auringossa.

Äiti leipoi mulle eilen kotiintuomisiksi 30 munkkia, jotka täyttivät kivasti meidän pakastimen. Löysin Oulun lentoasemalta Fazerin mansikkasuklaata, jota jo ehdin etsiskellä muutamasta kaupasta tuloksetta; en tosin raskinut ostaa sitä kuin yhden levyn reilun 4 euron kappalehintaan.

Munkkien lisäksi raahasin Suomesta ruisleipää, juustoa, sitruunapippuria, currymaustetta, vaniljateetä, sitruunakastiketta, peräti yhden dippikastikepussin (lempimakujani ei löytynyt hyllystä :( ), makaronia (täällä makaronit on melkein suoria ja tykkään noista kiekuranmuotoisista enemmän!) sekä tietysti karkkia ja suklaata.

Kotimatkalla taivaalla näkyi aika erikoinen pilvimuodostelma. Kuvasta ei nyt kovin hyvin selvää saa, mutta Neilin mielestä se näytti alienilta, jolla on kädessä atrain.

Tänään olen siivoillut ja purkanut matkalaukkua, katsonut kolme jaksoa Curb your enthusiasmia sekä ihmetellyt taas tätä brittisäätä. Pari tuntia sitten tuli vettä ja rakeita yhtäaikaa kaatamalla ja ukkonenkin paukutteli viiden minuutin verran. Tätä kesti jotain vajaa puoli tuntia, kunnes se loppui kuin seinään.

Näin se alkoi:

Ja 10 minuutin päästä näytti tältä:

Onneksi ei ollut asiaa kylälle. Jääkaappi kyllä ammottaa tyhjyyttään, mutta jospa kaapeista vielä löytyisi jotain syötävää täksi illaksi. Nyt katsomaan päivän Tunteet ja tuoksut!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
0
0
  

Sivu 1 / 31 1 2 3 4 5 6 7 8 9 ... 20 30 ... Loppuun »